Purso on suomalainen yhtiö, joka suunnittelee ja valmistaa monipuolisia alumiiniratkaisuja teollisuuteen, rakennusten julkisivuihin sekä valaistukseen. Suomesta Nokialta alkunsa saanut yhtiö on yli 60 toimintavuoden aikana laajentunut ja työllistääkin nykyään noin 300 ammattilaista.
Päästölaskenta vastuullisuustyön mittarina
Ensimmäisen kerran Purso on laskenut omat kasvihuonekaasupäästönsä vuoden 2020 tiedoista ja vuonna 2023 puolestaan julkaistiin ensimmäinen vastuullisuusraportti. Vastuullisuus onkin yksi yrityksen toiminnan kulmakivistä ja se on noussut entistä merkittävämmäksi mahdollisen CSRD -raportoinnin myötä.
Ympäristövastuun osalta Purso on jo tehnyt pitkään töitä. Oma sulatto alumiinin kierrätystä varten perustettiin 1980 -luvun alussa, ja alumiinia kierrättämällä saadaan vältettyä merkittävä määrä päästöjä. Nykyään yritys käyttää kierrättämäänsä Greenline -alumiinia kaikilla liiketoiminta-alueillaan ja näin asiakkaille voidaan tarjota vähempipäästöisiä alumiinituotteita. Seuraava askel yrityksen päästövähennystavoitteissa on tuotannossa käytettävien fossiilisten polttoaineiden vähentäminen, johon pyritään ensisijaisesti prosesseja sähköistämällä.
OpenCO2net – hiilijalanjälkilaskuri apuna päästölaskennassa
Vuoden 2024 lopussa Purso hankki käyttöönsä OpenCO2netin hiilijalanjälkilaskurin. Laskuri hankittiin helpottamaan tulevien vuosien laskentojen tekemistä ja vuoden 2024 päästölaskenta on jo hyvässä vaiheessa. Tarve hiilijalanjälkilaskurille nousi laskennan automatisoinnista. Lähtötietojen kerääminen on ollut jo aiemmin hyvällä mallilla, mutta erityisesti ajantasaisten ja luotettavien päästökertoimien löytämiseen haluttiin helpotusta. Pursolla nähdäänkin, että OpenCO2netin työkalujen käyttö helpottaa laskentatyötä nyt ja tulevina vuosina.
Kiitosta OpenCO2netin käyttöoikeus saa Pursolta helppokäyttöisyydestä sekä kattavasta päästötietokannasta. OpenCO2 -päästötietokantaa päivitetään kahdesti kuukaudessa ja tietokantaan lisättyjen päästökertoimien taustat käydään aina tarkasti läpi OpenCO2netin asiantuntijoiden toimesta.”OpenCO2netin hiilijalanjälkilaskuri on selkeä ja se on toiminut hyvin. Päästökertoimia löytyy todella monipuolisesti ja laskurin ominaisuudet tekevät laskennan tekemisestä entistä helpompaa tulevina vuosina. Pystymme hyödyntämään myös laskurin visualisointeja osana omaa vastuullisuusraporttiamme.”, Purson laatu- ja vastuullisuuspäällikkö Timo Tuohimaa kertoo.

