NK Tekniikka on sähköalan yritys, joka toteuttaa monipuolisesti sähköurakointiin ja -asennustöihin liittyviä projekteja Suomessa. NK Tekniikka ja OpenCO2net aloittivat yhteistyön päästölaskennan parissa alkuvuodesta 2025, jolloin laskettiin yrityksen scope 1 ja 2 -päästöt. NK Tekniikka ei jäänyt aikailemaan ottaessaan seuraavaa askelta päästölaskennassa, ja nyt yrityksellä on käytössään OpenCO2 API -rajapintaratkaisuun perustuva laskuri projektikohtaisten päästöjen määrittämiseen.
Projektikohtainen päästölaskuri auttaa vertailemaan projektien ilmastovaikutuksia
NK Tekniikalle syntyi tarve ja kiinnostus selvittää yrityksen omien päästöjen lisäksi myös sähköurakointi ja -asennustöiden projektikohtaiset päästöt. Tätä varten päätettiin kehittää uusi Excel-pohjainen laskuri, jonka toteuttamisessa OpenCO2netin asiantuntijat auttoivat.
”Olemme tämän vuoden aikana ottaneet isoja harppauksia kohti vastuullisempaa toimintaa mm. hiljattain valmistuneen vastuullisuusohjelman sekä ISO 14001 -ympäristösertifikaatin myötä, jota tavoittelemme vuoden loppuun. Tärkeänä osana tätä kehitystyötä halusimme ymmärtää paremmin, missä kohtaa projekteissamme syntyy päästöjä ja tarjota myös asiakkaillemme samaa. Projektikohtainen laskenta antaa meille ja asiakkaalle konkreettista tietoa päätöksenteon tueksi, voimme vertailla eri toteutusvaihtoehtojen vaikutuksia ja ohjata sähköistyksen ratkaisuja entistä vähäpäästöisempään suuntaan. Tämä tukee sekä omia vastuullisuustavoitteitamme että asiakkaidemme kestävän rakentamisen tavoitteita,” NK Tekniikan kehityspäällikkö Anna Väänänen kertoo.
OpenCO2 API:n avulla päästökertoimet pysyvät aina ajan tasalla – myös Excelissä
Excel-laskurin suunnittelussa oleellista oli luoda siitä mahdollisimman pitkäikäinen ja helposti päivitettävä. Päästökertoimien osalta OpenCO2 API -rajapinta varmistaa, että laskurissa on aina käytettävissä parhaat ja uusimmat päästökertoimet. Laskuri hakee rajapinnan kautta laskennassa tarvittavat päästökertoimet OpenCO2-tietokannasta, joka sisältää yli 8000 asiantuntijoiden huolella valitsemaa ja validoimaa päästökerrointa.
Rajapinta mahdollistaa sen, että laskija voi halutessaan päivittää päästökertoimet vaikka jokaisen laskennan yhteydessä. Näin laskuri pysyy helposti ajan tasalla vain muutamalla klikkauksella säästäen samalla huomattavasti aikaa ja manuaalista työtä.
Laskurin automatisointi yksinkertaistaa ja nopeuttaa laskentaa
NK Tekniikalle oli tärkeää, että päästölaskennasta muodostuu vaivaton ja luonnollinen osa projektia. Excel-laskuriin onnistuttiin tekemään monia ratkaisuja, jotka tekevät erilaisten projektien päästölaskennasta mahdollisimman yksinkertaista ilman, että tulosten luotettavuus ja tarkkuus kärsii.
Laskuri on rakennettu niin, että se on mahdollisimman helppo, varma ja nopea käyttää. OpenCO2net on huolehtinut, että laskuri sisältää oikeat, pääosin fysikaalisiin suureisiin perustuvat päästökertoimet ja pohjautuu soveltuvaan laskentastandardiin. Laskuri toimii pitkälti automaattisesti, mikä minimoi virhemahdollisuudet ja tekee laskurin käytöstä sujuvaa. Käyttäjän tarvitsee syöttää vain projektikohtaiset toimintotiedot ja materiaalilista, ja laskuri hoitaa loput.
”Laskurin käyttö on ollut erittäin helppoa ja automatisoitu laskenta taustalla on toiminut hyvin. Laskurin käyttöönotto on tuonut vastuullisuusnäkökulman luontevaksi osaksi tarjouslaskentaa ja arjen tekemistä. Yhteistyö OpenCO2netin asiantuntijoiden kanssa oli sujuvaa ja asiakaslähtöistä. Meidän tarpeet ja toiveet laskurin suhteen huomioitiin hyvin,” kommentoi NK Tekniikan laskentapäällikkö Joona Karvonen.
OpenCO2netin asiantuntijat ovat yrityksesi apuna ilmastotyössä. Tarjoamamme OpenCO2 API -rajapintaratkaisun avulla OpenCO2-tietokannan päästökertoimet voidaan liittää osaksi yritysten omia järjestelmiä ja laskureita. Tämä mahdollistaa päästölaskennan automatisoinnin ja päästökertoimien pitämisen ajan tasalla. Lue lisää rajapinnasta täältä ja ota yhteyttä!

