Vaneri, pinnoittamaton koivuvaneri (A1-A3), Suomi

Päästökertoimen tausta

Vanerin päästökerroin kertoo vanerin valmistuksen hiilidioksidiekvivalenttipäästöt kuutiometriä kohden. Päästökertoimeen vaikuttavat muun muassa raaka-aineiden tuotanto, valmistuksessa käytetyt energianlähteet ja kuljetusetäisyydet.

Päästökerroinluokka

Tuotteen päästökerroin ilmoittaa joko elinkaaren aikaiset päästöt (cradle-to-grave eli kehdosta hautaan) tai valmistuksen aikaiset päästöt (cradle-to-gate eli kehdosta portille). Oikean päästökertoimen valinta riippuu laskennasta, jota ollaan tekemässä. Cradle-to-grave on yleinen tapa laskea kuluttajille suunnattujen tuotteiden päästöjä kun taas yrityksille myytäessä cradle-to-gate on usein käyttökelpoisempi etenkin raaka-aineiden osalta. Valmistuksen aikaista päästökerrointa käytetään esimerkiksi teollisuusyritysten scope 3-laskennassa, kun lasketaan raaka-aineiden hankinnan päästöjä. Myös tuotteen hiilijalanjälki sisältää usein vain elinkaaren vaiheet kehdosta portille. Tällöin puhutaan osittaisesta hiilijalanjäljestä.

Vaneri, pinnoittamaton koivuvaneri (A1-A3)

Päästökerroinluokka / Alakategoria Tuote
Maa Suomi
Organisaatio Suomen Ympäristökeskus (SYKE)
Päästökerroin 353,60 kg/m3
CO2 / CO2-ekvivalentti CO2e
Päästökertoimen laatu
3 star3 star3 star3 star3 star
Päivitetty 2026
Lähde OpenCO2net/ SYKE, CO2data.fi, rakentamisen päästötietokanta
Lisätietoja Tiheys 680 kg/m3. Vaneri valmistetaan ohuista puuviiluista liimaamalla. Yksittäisen viilun paksuus on 0,2–3,2 mm. Koivuvanerissa on yleensä pariton määrä viiluja (vähintään kolme), kuusivanerissa viiluja voi olla myös parillinen määrä. Liima on yleensä säätä ja kiehumista kestävää fenoliformaldehydihartsia. Koivuvanerin tiheys on keskimäärin 680 kg/m3 ja havupuuvanerin tiheys keskimäärin 460–520 kg/m3. Lisäksi valmistetaan ristiin liimattua vaneria. Koivuvanerin käyttö rakentamisessa on melko vähäistä.Käytetty standardi: EN 13986+A1 Wood-based panels for use in construction. Characteristics, evaluation of conformity and marking Tietokantaversio: 1.01.006. Tämä päästökerroin on päivitetty CO2datan tietokantaan 2025-06-04. Lähteen tietokannassa päästökertoimen ID: 7000000386.

Päästökertoimen laatu

5 star5 star5 star5 star5 star

Laadukkaat ja ulkopuolisen varmentajan varmentamat päästökertoimet, yleensä peräisin suoraan toimittajalta (primääridata). Kerroin voi olla maksimissaan 3-5 vuotta vanha ja kattaa kaikki kasvihuonekaasut (CO2e).

4 star4 star4 star4 star4 star

Varmentamattomat primääridatakertoimet, sekä uudet ja tarkat, fysikaalisiin suureisiin perustuvat keskiarvokertoimet. Kerroin voi olla maksimissaan 3-5 vuotta vanha.

3 star3 star3 star3 star3 star

Keskimääräiset, fysikaalisiin suureisiin perustuvat, joissa on joku seuraavista puutteista: yli 5 vuotta vanha, vain CO2-päästöt tai sisältää paljon oletuksia.

2 star2 star2 star2 star2 star

Fysikaalisiin suureisiin perustuvat epätarkat kertoimet, jotka sisältävät useita seuraavista puutteista: yli 5 vuotta vanha, vain CO2 tai sisältää paljon oletuksia. Myös uudet kaikkein laadukkaimmat spend-based -päästökertoimet kuuluvat tähän luokkaan.

1 star1 star1 star1 star1 star

Vanhat ja epätarkat spend-based -päästökertoimet. Näiden käyttämistä päästölaskennassa tulisi välttää.

OpenCO2 –päästötietokanta on yksi Euroopan kattavimmista päästötietokannoista. Asiantuntijamme valitsevat ja validoivat kaikki OpenCO2 -tietokantaan lisätyt päästökertoimet ja pitävät ne ajan tasalla.

Tekemällä ilmaiset tunnukset OpenCO2net-alustalle pääset näkemään noin 1200 päästökerrointa taustatietoineen. Mikäli haluat käyttöösi kaikki noin 8000 päästökerrointamme, ota meihin yhteyttä tai hanki OpenCO2net -käyttöoikeus.

Shopping Cart
Scroll to Top